Minä
Olen Asta Lehtimäki ja olen tehnyt graafista suunnittelua ja taittoa vuodesta 2000. Minulla on tutkintoja taideaineista ja grafiikasta sekä ammattikorkeakoulututkinto mediataiteesta.
Asta Graphics & Design perustettiin keväällä 2004. Haluan keskittyä asiakkaan toiveiden mahdollisimman tarkkaan toteuttamiseen ja sovitut aikataulut pitävät aina.
Erikoisosaamistani ovat painotuotteet. Toteutan ammattitaitoisesti projektiulkoasut, esitteet, julisteet, lentolehtiset, mainokset, kirjan ja lehden
ulkoasut ja taitot, kuvitukset ja grafiikat. Parhaimmillaan asiakas on antanut minulle kirjan verran tekstiä word-tiedostona ja saanut lopputuloksena käsiinsä
kuvitetun, stailatun, oikoluetun ja huomiota herättävän hyvännäköisen oppikirjan.
Asiakaskuntani on ollut tyytyväinen ja olen saanut tehdä yhteistyötä monenlaisten tahojen kanssa. Yhteistyö on ollut palkitsevaa ja vanhimpien asiakkaiden kanssa
on toteutettu erilaisia projekteja jo useiden vuosien ajan.