Etusivu


Tanssi

Olen elänyt osan elämääni Afrikassa ja Etelä-Ranskassa, missä tanssi ja rytmi ovat iso osa elämää. Kouluttauduin latinalaistanssiohjaajaksi ennen yritykseni perustamista. Koska aloitin vakavasti otettavan tanssimisen vasta aikuisena, ymmärrän miten haastavaa se voi olla. Keskityn opetuksissani keinoihin, joilla tavallinen nainen saa itsestään irti upeita tanssiliikkeitä. Erikoisosaamistani ovat keskivartalon lihasten löytäminen ja korvien välisten tanssilukkojen aukominen mielikuvien avulla.

Gospel-lattarit on syksyllä 2007 NNKY:lle aloittamani, merkittävän suosion saanut tanssiharrastus. Käynnistin ensimmäiset ryhmät Tampereen keskustaan ja Pispalan kirkolle, ja olen kouluttanut hommaan muutamia ohjaajia. Toiminta on laajentunut Messukylän, Kangasalan, Lempäälän ja Helsingin Paavalin seurakuntaan. Vuodesta 2009 alkaen treenimuotoa on levittämässä myös entinen kilpatanssija, KRS:n nuorisopappi Piialiina Ristolainen, jonka ansiosta gospel-lattareita pääsee kokeilemaan eri puolilla Suomea.

-->Glattari