Etusivu


Mitä Jeesus tekisi?

Gospel-liikuntakonsepti on vakiintunut ja mukavasti leviämässä. Tapahtuma toisensä jälkeen saamme todistaa sitä Jumalan läsnäolon aktiivista ja positiivista vaikutusta mitä gospel-liikunnalla on ihmiseen. Ainutlaatuiset ohjaajakoulutuksemme pyörivät ja tunteja pilkistelee sieltä täältä. On aika katsoa eteenpäin. Yhteiskunnassamme on suuri joukko ihmisiä, ketä tavallinen GL toiminta ei tavoita. Vinha näkyni onkin viedä gospel-liikuntaa naisvangeille, aloittaa liikuntarajoitteisten GL-ryhmiä, eheyttää mielenterveyskuntoutujia ja hyväksikäytettyjä tanssi- ja liiketerapeuttisia työkaluja sisältävillä GL-tunneilla.
Gospel-lattarit(TM) visio on: "Jumalan rakkauden ja ihmisarvon omaksuminen tdeksi liikkeen avulla."

Erityisryhmille suunnattuja työmuotoa varten tarvitsen vahvan tukijoukon sekä rukoilijoita, että lahjoittajia. Rukousta tarvitaan, että vankilan ovet raottuisivat ja rahoitusta, että erityisryhmien osallistuminen tulisi mahdolliseksi. Kaiken oppimani myös jaamme, tuotamme opintomateriaalia uusille ohjaajille, sekä koulutamme alasta kiinnostuneita. GL-ohjaajakoulutuksessamme on jo nyt todella pioneerimaisia piirteitä, mutta kaikilla ohjaajaksi kelpaavilla ei ole taloudellisia edellytyksiä kouluttautua.

Kaikkea tätä varten on saatu nyt poliisihallituksen rahankeräyslupa elokuulle 2013 asti. Kannatusrenkaaseen voit tulla rukousjäseneksi tai taloudellista tukea antavaksi jäseneksi (esim. 5 e/kk). Kaikki jäseneksi liittyvät saavat joka toinen-kolmas kuukausi raporttia siitä, missä mennään. Kannastusrenkaaseen kuuluvat saavat myös kutsuja VIP-iltoihin 2-4 kertaa vuodessa. Liity mukaan puh. 03-245 4000 (Tampereen NNKY) tai tiedotus (at) tnnky.fi

LAHJOITUKSET Astan kannatusrenkaan GL-special työhön tilille FI83 1146 5000 9287 80 kirjoita viestiksi: "GL-special". Rahankeräyslupa nro 2020/2011/1771, Voimassa 10.10.2011 - 1.8.2013 Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

KIITOS!